Suurpelto-seura on kysellyt asukkailta toiveita harrastuksista. Erilaiset liikuntamuodot olivat suosittuja. Niinpä seura kokoaa asukkaita nyt liikkumaan yhdessä. Kaikki tapahtumat vedetään vapaaehtoisvoimin. Osallistujat voivat keskenään sopia päivistä ja kellonajoista ja yhteisen harrastuksen jatkumisesta. Näissä tapahtumissa jokainen liikkuu omalla vastuulla.
Lillhemtin puistossa:
- Lasten ja vanhempien yhteistä liikuntaa Lillhemtin puiston futisnurmella tiistaisin klo 18–20.
- Puistojumppaa tiistaisin klo 18.30 ja sunnuntaisin klo 18.
- Rantalentistä keskiviikkoisin klo 18–20.
- Petankkia ja mölkkyä torstaisin 29.6. alkaen .
Yhdessä lenkille?
Sunnuntaisin klo 12 lähdemme yhteisille juoksu/hölkkälenkeille klo 12 Lukutorilta. Vetäjänä Kirsti. Vauhti sovitaan osallistujien kunnon mukaan. Tarvittaessa muodostetaan kaksi ryhmää.
Lähde pyöräilemään!
Teemme lauantaisin pyöräretkiä espoolaisiin kohteisiin. Lähtö on Lukutorilta klo 14 (paitsi 8.7. klo 13). Pyöräilykypärä päähän. Päätepiste on paikassa, jossa voi kahvitella, myös omat eväätkin voi ottaa mukaan. Ja vettä varmaan kannattaa varata mukaan joka tapauksessa, varsinkin jos sattuu lämpimiä päiviä. Matka yhteen suuntaan on enintään 10 km (kilometrimäärät alla yhteen suuntaan).
- 17.6. Nokkalan Majakka, osittain rantaraittia pitkin, matka kohteeseen, n. 8 km
- 1.7. Tarvaspää, Otaniemen ja Villa Elfvikin kautta, n 10 km
- 8.7. Leppävaaran urheilupuisto, lähtö klo 13, mahdollisuus uida (maksullinen), n. 10 km
- 12.8. Bembölen kahvitupa, mahdollisuus pistäytyä Glimsin talomuseossa (Jorvin sairaalaa vastapäätä), n 9 km
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Moving together in Suurpelto
Suurpelto-association has asked the residents about what you would like to do in Suurpelto. Moving was very popular. The association is organizing different groups, which all continue as the participants themselves want. Everybody participates in these groups on his/hers own responsibility.
Welcome!
In Lillhemt park:
- Children and parents excercising together on Tuesdays at 6 pm in Lillhemt park football lane.
- Parkgym for adults on Tuesdays at 6.30 pm and on Sundays at 6 pm.
- Beach volley on Wednesdays from 6 to 8 pm.
- Petanque and mölkky on Thursdays at 6 pm starting on June 29 .
Running/jogging together? On Sundays we start running at 12 from Lukutori. Pace according to participants’ fit. If needed, we can make two groups.
Cycling together! We cycle to interesting places in Espoo on four Saturdays The route is max 10 km to one direction. Starting from Lukutori at 2 pm (except 8.7). Remember your helmet! Take with you something to drink and maybe to eat. There is a coffee brake in the target. The km mentioned below is one way and about as long back to Suurpelto.
- 17.6. Nokkalan majakka, in the seastrand, about 8 km to the target
- 1.7. Tarvaspää via Otaniemi and Villa Elfvik, 10 km
- 8.7. Leppävaara sports park, Notice! starting already at 1 pm!, possibility to swim (fee), 10 km
- 12.8. Bemböle café, possibility to visit Glims farmstead museum one km before the coffee stop (opposite the Jorvi hospital), 9 km
Welcome!
For more information, please contact Eira Mononen, eira.mononen@suurpeltoseura.fi.