Näin keskusteltiin Lähiö 3.0 -illassa

Illan avaus, Suurpelto-seuran vpj. Pirkka Paronen

”Meidän perheemme on Suurpellon alkuperäisiä asukkaita. Talomme valmistui 2010 ja lapsemme ovat syntyneet tänne, vanhin on nyt 15-vuotias ja asunut siis koko ikänsä Suurpellossa. Meille kuten monille muillekin asukkaille Suurpelto on mainettaan parempi – keskeistä sijaintia ei voi kukaan ottaa pois, on vihreys ja puistot, keskuspuiston läheisyys, fantastiset ulkoilumaastot, hyvin toimiva julkinen liikenne, yhteisöllinen paikallisseura ja rauhallinen mukava asuinalue.

Suurpelto on edelleen rakentuva alue, on tilaa rakentaa ja paljon vapaita (kaupungin) tontteja, joten kaikki on vielä mahdollista. Paikalla on Aalto-yliopiston parasta osaamista ja Espoon kaupungin johtoa pohtimassa meidän asukkaiden kanssa, miten nämä mahdollisuudet hyödynnetään. Kannattaa lyödä viisaat päät yhteen mahdollisuuksien hyödyntämiseksi!”

Esitykset

Tommy Lindgren, arkkitehti, kaupunkisuunnittelun lehtori /Aalto-yliopisto
Lähiötulevaisuuksia. Ennakkoluuloista monimuotoiseen mahdollistamiseen.

Asuinalueet ovat kuva siitä, mikä kulloinkin rakentamisajassaan käsitetään hyvällä asumisella. Lähiöt syntyivät 1950-luvulla ja alun hyvän maineen jälkeen ne koettiin ja koetaan edelleen ongelmina.

2020-luvun lähiöissä ongelmana nähdään:

• asuntojen omistussuhteet (vuokra-asumisen kasvu)
• asuntojen muoto, koko ja ominaisuudet (esim. nyt vallalla oleva pienten asuntojen kapea pitkulainen muoto). Suomi poikkeaa tässä muista: meillä yksiössä on huone ja tupakeittiö, kun taas Tukholman läänissä yksiö tarkoittaa, että on huone ja erillinen pieni keittiö

Faktat uusien lähiöiden kritiikin taustalla ovat kiistattomia. Espoossa pienten asuntojen määrä on kasvanut ja samalla omistussuhteet ovat muuttuneet: vuokra-asuntojen määrä on kasvanut huimasti ja omistusasuntojen määrä vähentynyt. Pienet asunnot ovat entisestään pienentyneet, niiden kapea pitkulainen muoto estää suoran auringonvalon suureen osaan asuntoa ja sisustamiselle ei juuri jää vaihtoehtoja, huonekalut mahtuvat vain tiettyyn paikkaan tai suuntaan.

Tilanteen korjaaminen vaatii monipuolisempaa rakentamista, yhteisöllisyyden merkityksen ymmärtämistä ja kunkin alueen ominaisuuksien ja olemassa olevien vahvuuksien tunnistamista ja kehittämistä niihin perustuen.

Erilaisin valtion ja kuntien ohjelmin pyritään monipuolistamaan asuinalueita ja mm. estämään segregaatioita. Uudistaminen voi olla mullistus tai sitten hienovaraista kehittämistä. Onnistuneena esimerkkinä on v 2009 aloitettu Myllypuron kaupunkiuudistus, jolla onnistuttiin lisäämään alueen houkuttelevuutta ja monipuolistamaan väestörakennetta ilman, että alkuperäinen väestö olisi joutunut lähtemään pois. Kokonaisvaltaisesta kaupunkiuudistuksesta esimerkki on Kontulan keskustan suunnittelu (2020). Hienovaraisempaa uudistusta on toteutettu Meri-Rastilassa.

Eri tutkimuksissa on nostettu esiin aluesuunnittelussa tärkeinä:

• Asumistyyppien rikkaus – keskitiivis kaupunki, jossa tiivistä rakentamista pientalojen ohella. Tätä on tutkittu Suomessa vähän (Tampereen yliopisto Asuma 2.0)
• Lähiökylä-ajatus. Yhteisöllisyyden merkitys niin että se ymmärretään alueelta nousevana, ei ulkopuolelta määriteltynä vaikkei se ulkopuolisen käsitystä yhteisöllisyydestä toteuttaisikaan.
• Kannattaa muistaa myös, että lähiötutkimustakin on tehty lähinnä segregaation ja huono-osaisuuden näkökulmasta. Ongelmalähtöisyys ruokkii ongelmalähtöistä keskustelua lähiöistä ja silloin lähiöiden moninaisuus ja mahdollisuudet jäävät sivuun.
• Alueen kehityksen ja kukoistuksen keinot on sovitettava nykyisiin ”lähiöihin”.

Tommyn esityksen materiaaliin pääset tästä.  

Viola Schulman, arkkitehti ja väitöskirjatutkija /Aalto-yliopisto
Lähiöidentiteetti: Asukkaiden luoma aineeton kulttuuriperintö

Viola puhui ensin perintö-käsitteestä ja sen laajentumisesta käsittämään myös kulttuuriset perinteet. Nykyään perinne käsitetään ajassa tapahtuvaksi eläväksi prosessiksi. Perintö on myös tapa käyttää perinnettä nykypäivässä, eivätkä perinnettä enää määrittele vain asiantuntijat vaan myös paikalliset asukkaat – arjen perintö.

Aineeton kulttuuriperintö – tavat, tarinat jne – on elävää perintöä. Aineeton kulttuuriperintö muotoutuu aineelliseksi perinnöksi, ideat ja arvot muotoutuvat esineiksi, rakennuksiksi, tiloiksi. On myös ymmärrettävä, että kaikkea aineellista ei voi säilyttää (kasaantumiskriisi). Aineeton perintö on kestävämpi ja joustavampi, ja siinä paikalliset ihmiset ovat avainasemassa. Niin kuin asuminen muuttaa asunnon kodiksi (paikkakiintyminen), samoin alueen tarinat, tavat jne luovat alueen identiteetin.

Miksi kulttuuriperinnöllä on väliä?

Kulttuuriperintö tukee yhteisöjen identiteettiä ja elinvoimaisuutta lähiöissä.

Se tekee alueista ainutlaatuisia. Alueen vahva sosiaalinen perusta syntyy, kun ylitetään esim. kieli- ym. asukkaiden väliset erot.  Kun alueella on vahva kulttuuriperintö, alue on sosiaalisesti vahva.

Lähiöistä puhutaan edelleen negatiivisesti, mutta asukkaat kokevat alueensa usein eri tavoin kuin ulkopuoliset. Asukkaat voivat vahvistaa alueensa aineetonta perintöä, jos siihen annetaan mahdollisuus. Aineeton kulttuuriperintö elää asukkaissa ja ympäristön on tuettava sitä.

Loppumotto: Suomalainen lähiöidentiteetti on rikas ja elävä aineeton kulttuuriperintö. Sen tunnistaminen, arvostaminen ja vaaliminen edellyttävät aktiivista yhteistyötä asukkaiden ja kaupungin välillä.

Violan esityksen materiaaliin pääset tästä.

Kommenttipuheenvuorot

Saara Hyrkkö, kaupunginvaltuuston pj. /Espoon kaupunki

Kaikki alun perin Suurpeltoa koskevissa suunnitelmissa ollut ei ole toteutunut. Silti yksikään Espoon asuinalueista ei ole menetetty tapaus, vaikka joillakin alueilla terhistäytymisen tarvettakin on. Kaupungin tehtävä on tällöin ketterästi etsiä uutta suuntaa yhdessä asukkaiden kanssa. Yhteisöllisyyttä pitää tukea eikä kampittaa, josta konkreettisena esimerkkinä Opinmäen kansalaiskäytön ongelmat.

Suurpellon kehityksessä Saara toivoo Myllypuron kaltaista nousua. Kaupungin strategiassa on tavoitteena alueiden kehittäminen.  Alueiden eriytymisen estäminen tulee pohjautua kunkin alueen vahvuuksiin (Suurpellon supervoima!). Kaikessa uudessa rakentamisessa pitää ottaa luonto ja vihreys huomioon, myös urbaanissa rakentamisessa.

Tavoitteena voi olla: Mitä muu Espoo voi oppia Suurpellosta!

Olli Isotalo, kaupunkiympäristön toimialajohtaja /Espoon kaupunki

Olli oli aikoinaan tekemässä maankäyttösopimuksia Suurpellolle. Rakentaminen ei ole edennyt suunnitellulla tavalla (valmis 2015).

Alueen maineen roolista Olli kertoi esimerkin omasta kokemuksestaan. Hän asui aikanaan Tapiolassa rumassa ruostuvakaiteisessa talossa, mutta se ei olut mikään ongelma, koska se sijaitsi Tapiolassa. Sama talo muualla olisi ollut kauhea talo asua. Eli alueen maine vaikuttaa.

Espoon kaupungin suunnittelusta: Parin-kolmenkymmenen vuoden päähän katsovat suunnitelmat ovat hyvin kaupungin hallussa, mutta ennen kuin sinne päästään pitäisi välissäkin olla elämää. Mitä se on, ei osata kertoa eikä se ole niin hyvin hallussa.

Alueista puhutaan lähes vain rakennushankkeina, kun lähtökohtana pitäisi olla asukkaat. Myllypurossa alkuperäiset asukkaat pysyivät alueella, eli ”vääränlaisten” asukkaiden ei tarvinnut muuttaa pois. Erikoista on myös se, että kaupunki julistaa jonkun alueen ongelmalliseksi ja sitten tarvitaan paljon rahaa, että alueen (itse julistettu) maine saadaan puhdistettua.

Nyt pitää vahvistaa Suurpellon supervoimaa (Saaran termiä käyttäen). Esimerkiksi alueiden tilapäiskäyttöä voi tukea ja mahdollistaa.

Mervi Katainen, kaupunginhallituksen pj. /Espoon kaupunki

Espoo kasvaa vauhdikkaasti, ja kasvusta 85 % on vieraskielisiä. Se on haaste. Alueet, joissa monikulttuurisuus on normaalia elämää, voivat antaa hyvää oppia päättäjille/virkamiehille.

Tänä päivänä uskalletaan mainita segregaatio. Huono-osaisuuden kasaantumista ei haluta. Tarvitaan monimuotoista ja erikokoista asumista. Vehreys tuo viihtyvyyttä, kylämäisyys on Espoon vahvuus ja se tuo turvallisuutta ja asumisviihtyvyyttä. Tärkeitä ovat myös varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelut.

Kaupunkikehitysohjelma on alulla ja sen painotuksia pohditaan. Kehittämiskohteeksi valitseminen ei saa leimata alueita.

Vapaata keskustelua ja kysymyksiä

Keskustelussa asukkaat nostivat esiin

• Suurpellon hyviä puolia, mm hyvät yhteydet ja luonto lähellä. Bulevardi eli puistokadut ja tori ovat upeita. Niistä pitäisi rakentaa yhteisen oleskelun ja tapahtumien paikka.
• Huolen ei-suomenkielisten osallistumisesta
• Tyhjien hiekkakenttien ankeuden

Saara Hyrkkö
Haasteena monikulttuurisuudessa juuri on, miten yhteisöllisyyttä rakennetaan kielimuurin yli. Kaupunkitapahtumissa kaupungillakin voisi olla isompi rooli esim. avustuksina. Myös jokin alueelta toiselle siirtyvä vetovoimatekijä kuten vesipuisto voisi tuoda uusia näköaloja.

Olli Isotalo
Osallistumisen vähäisyys on haaste myös kaavoitusprosessissa. Muista kulttuureista tulevien taustoista emme tiedä, millaisista oloista tai kulttuurista tulevat, mikä on heille tuttua tai ymmärrettävissä. Eri ikäryhmien löytäminenkin on vaikeaa.

Martina Jerima, Suurpellon projektijohtaja /Espoon kaupunki
Tilapäiskäyttöä tyhjille kentille mietitään parhaillaan, krikettikenttää on ehdotettu.

Joka tapauksessa rakentamisen kaavat näille tyhjille tonteille pitää päivittää nykypäivään eri kumppanien kanssa, ja siihen menee aikaa, koska tavoitteena on saada laadukasta ja hyvää, ei mitä vaan.

Eira Mononen ja Kirsti Strömmer, Suurpelto-seura
Pitäisi olla uudenlainen kumppanuusmalli, jossa paikallisidentiteetti huomioidaan. Kumppaneina kaupunki, asukkaat, rakentajat, Aalto-yliopisto… Se voisi sitten toimia mallina muillekin. Sen pohjalta voisi noille tyhjille tonteille esim. julistaa arkkitehtuurikilpailun.

Erikielisiä saadaan kokemuksemme mukaan yhteen yhteisessä tekemisessä, esim. nyt meillä kaupunkiviljelyssä, kaksi kertaa vuodessa järjestettävissä roskatalkoissa ja osallistujina erilaisissa tapahtumissa.

Heikki Lenkkeri, Olari-seuran pj.
Kaupungilla on liian pienet osallisuusresurssit eli osallisuustyöntekijät. Suur-Matinkylän asukasyhdistykset ovat esittäneet aluekohtaisia vastuuhenkilöitä.

Olli Isotalo
Kun uusi ideahanke pannaan käyntiin tulee olla sitoutunut toimija, kuten esim. mainitussa ja osallistujilta innokasta kannatusta saaneessa arkkitehtuurikilpailussa.

Kaupungin organisaatiossa osallisuusasiat ovat pirstoutuneet. Ovat vahvasti esim. kaavoitusprosessissa.

Saara Hyrkkö
Kaupungin osallisuustyön tehtävänä on luoda kohtaamispaikkoja. Kaupungilla on kuitenkin huonosti resursseja – osallisuustyö nähdään ekstrana eikä kriittisenä struktuurina (yhteisöllisyys), josta Violan esityksessä oli.

Mervi Katainen
Kaupungilla on uutena hyvinvoinnin ja osallisuuden tiimi. Järjestöavustuksia on nostettu 100 000 €:lla. Etsitään tiloja kuntalaiskäyttöön.  Säästötalkoot kuitenkin juuri menossa, joten ei tiedä mikä onnistuu.

Petri Vainio, Suurpellon edellinen projektijohtaja /Espoon kaupunki
Osallistavan budjetoinnin kokeilussa sai hyvin tietoa mitä asukkaat toivovat. Kokeilu oli hyvä ja sen kautta Suurpeltoon saatiin ulkokuntosali.

Kai Fogelholm, projektipäällikkö /Espoon kaupunki, asuntoyksikkö
Kai on vastannut lähiöohjelmien koordinoinnista Espoon kaupungilla ja tehtävät liittyneet ennen kaikkea asukkaiden osallisuuden edistämiseen. Pyrkimykset ja hankkeet kaupungilla ovat kovin irrallaan toisistaan. Tärkeää olisi onnistuneiden kokeilujen ja hyvien käytäntöjen monistaminen.

Ja lopuksi

Tommy Lindgren
Olen toiveikas Suurpellon seuraavan vaiheen suhteen. On paljon paikallista osaamista ja potentiaalia. On innostavaa ajatella, mitä kaikkea voidaan tehdä ilman isoa investointia. Voidaan mm. tukea tapahtumia ja luoda niitä mahdollistavia puitteita.

Viola Schulman
Arkkitehtuurikilpailu – tai miten olisi kulttuurisuunnittelukilpailu!